maanantai 16. tammikuuta 2012

Suoliston terveys

Osa 3
Huom! Saadaksesi parhaan hyödyn blogistani, suosittelen aloittamaan lukemisen ensimmäisestä (osasta 1) eli alimmaisesta tekstistä.

Kuten jo olen maininnut, tämä blogi on ensisijaisesti tarkoitettu auttamaan kroonisesta uupumuksesta kärsiviä toipumisessa. Omien kokemusteni perusteella uskon, että krooninen uupumus johtuu useista eri osatekijöistä. Kun on mahdotonta tietää, mitkä tekijät juuri sinun kohdallasi ovat uupumuksen laukaisseet, kannattanee varmuuden vuoksi eliminoida pois kaikki mahdolliset tekijät. Oman toipumiseni yksi tärkeimpiä oivalluksia oli se, kun tajusin, kuinka suuri vaikutus suoliston tilalla on yksilön henkiseen hyvinvointiin. Kun päätin kirjoittaa aiheesta myös tässä sivustossa, kuin tilauksesta törmäsin Tiede-lehden artikkeliin otsikolla "Ahdistus alkaa suolessa" (nro9/2011).

Ahdistus alkaa suolessa

Havaitsin jo aikoja sitten, että ruoka vaikuttaa mielialaani. Mausteinen ateria aiheuttaa ärtymystä, kuten myös suklaa. Sokeri puolestaan tuskaisuutta ja viljatuotteet ahdistusta jne. Ihmettelin aikani, mistä moinen johtuu. Tutkin asiaa sekä tarkkailemalla kehon reaktioita että lukemalla alan kirjallisuutta. Päädyin samaan tulokseen kuin Tiede-lehden artikkelissa selostetun tutkimuksen tekijät: Suolistobakteerit vaikuttavat aivojen kemiaan. Tietyt ruokaaineet (erityisesti sokeri, valkoinen vehnäjauho ja kaikki gluteenia sisältävät viljat) ruokkivat ja näin kasvattavat haitallista suolistobakteerikantaa, mikä puolestaan osalla ihmisistä vaikuttaa psyykeen.
Alunperin Gastroenterology-lehdessä julkaistu artikkeli kertoo kanadalaisen McMaster-yliopiston tutkijoiden havainneen, että häiriö suolistobakteeristossa vaikuttaa hiirten käyttäytymiseen ja  hermokasvutekijä BDNF:n määrään aivoissa. Pieni BNDF-pitoisuus on yhteydessä ahdistukseen ja masennukseen.
Suolistosairauksien yhteydessä (esim. ärtyneen suolen oireyhtymä) on jo aiemmin havaittu kytkös masennukseen ja ahdistukseen.

Suoliston terveyden kannalta tärkeitä osatekijöitä ovat:
-oikea ravinto
-riittävä kuitujen saanti
-stressin välttäminen
-turhien lääkkeiden, erityisesti antibioottien välttäminen
-säännöllinen probioottien käyttö

Kun mediassa haastatellaan "ravitsemusasiantuntijoita", väittävät he usein että ihminen ei saa riittävästi kuitua, jos ei syö viljatuotteita. On totta, että täysjyväviljassa on runsaasti kuituja. Ongelma on, että joukossamme on paljon ihmisiä, joille viljan gluteeni ei sovi. Gluteenin määrää on jalostamalla lisätty jatkuvasti viimeisen sadan vuoden ajan, koska se parantaa leivän leivontaominaisuuksia. Valitettavasti osalla meistä keho ei selvästikään ole sopeutunut käyttämään gluteeniviljoja ravintona. Gluteeniyliherkkyyden (joka siis on eri asia kuin keliakia) epäillään olevan syy tai osatekijä mm. seuraavissa terveysongelmissa: ärtyvän suolen oireyhtymä, Crohnin tauti, haavainen paksusuolen tulehdus, peräsuolen tulehdus, närästys/refluksitauti,  mahahaava, pohjukaissuolihaava, osteoporoosi, krooninen väsymysoireyhtymä, fibromyalgia, selittämätön painon lasku, anemia, krooniset infektiot, astma ja rasitusastma, ataksia, päänsäryt, migreeni, autismi, käytöshäiriöt (ADD, ADHD, OCD), psoriasis, akne, nokkosrokko, muut ihottumat, MS-tauti, diabetes, skleroderma, kilpirauhassairaudet, nivelreuma ja selkärankareuma.
Jos jokin yllämainituista vaivaa, kannattaa kokeilla vaihtaa leipä gluteenittomaan vähäksi aikaa. Luontaisesti gluteenittomia viljoja ovat muun muassa riisi, hirssi, tattari, amarantti, maissi ja kinoa (joka tarkalleen ottaen on siemenkasvi).  Kuitenkin ennen dieettiä kannattaa sulkea pois keliakian mahdollisuus. Keliakiassa gluteeniton dieetti on pidettävä lopun ikää täysin tarkasti. Eli jos sinulle ei koskaan ole tehty gastroskopiaa (tähystys suun kautta vatsan limakalvon tutkimiseksi) eikä myöskään verestä ole tutkittu keliakiavasta-aineita, tee ennen dieetin aloitusta apteekin keliakian pikatesti. Tee dieettikokeilu, vaikka testi olisikin negatiivinen.
Entä kuidut? Kuituja saa kyllä muustakin kuin viljoista. Vihanneksissa, hedelmissä ja marjoissa on runsaasti kuitua. Koska itse välttelen viljoja lähes täysin, syön lisäksi kuitulisää. Hyväksi todettuja ovat esim. Lepicol (sis. psylliumia) ja Liinus (sis. pellavaraetta).






Ruokavalio kuntoon

Ruokavalio on tärkein yksittäinen aikuisen ihmisen suoliston bakteerikantaan vaikuttava tekijä. Sen lisäksi, että syö riittävästi kuituja, on huolehdittava siitä, että päivittäin saa riittävästi laadukkaita proteiineja, rasvoja, hyviä hiilihydraatteja sekä paljon vihanneksia ja hedelmiä.
Valkoisia vehnäjauhoja, sokeria, lisäaineita, eineksiä yms. tulisi mahdollisuuksien mukaan pyrkiä välttämään. Aina kannattaa valita se ruoka, jossa on vähemmän lisäaineita. Transrasvoja ei pitäisi syödä lainkaan. Jos paketin kyljessä lukee että "sisältää kovetettuja tai osittain kovetettuja kasvirasvoja", jätä se hyllyyn. Muutenkin kannattaa opetella lukemaan tuoteselosteita ja ostaa tuotteita, joissa lisäainelista on mahdollisimman lyhyt. Lisäaineissa on tosin eroja, esim. E162 eli punajuuriväri on täysin vaaraton ja E100 eli kurkumiini jopa terveyttä edistävä. Sen sijaan säilöntäaineet, pintakäsittelyaineet ja hapettumisen estoaineet yms. eivät taatusti ole hyödyllisiä terveyden kannalta. Kun syöt käsiteltyä tai kuumennettua ravintoa, se on aina biologisesti "kuollutta", eli se ei enää sisällä ollenkaan eläviä mikrobeja ja entsyymejä. Tällöin kehon vatsahappojen ja haimaentsyymien täytyy hoitaa ruuan sulattaminen kokonaan itse. Sen sijaan lisäämällä ruokalautasellesi käsittelemätöntä ravintoa (siis myös luonnon mikrobeja ja entsyymejä) helpotat ruuansulatustasi.
http://nettipoimu.net/e-lisa-ainekoodit.htm




Kun ruokavalio on saatu kuntoon, voi olla hyvä syödä huonoja bakteereja tappava kuuri. Tähän tarkoitettuja hyviä tuotteita ovat esim. Iocidin+, Dida ja Colon Clear Hiivakuuri. Näitä saa Suomesta. Jos iHerbistä tilaaminen on mahdollista, erittäin hyvä tuote on CandiGone.
Kuurin jälkeen kannattaa alkaa käyttämään laadukkaita probioottivalmisteita, mielummin säännöllisesti, jos vaan kukkaro kestää. Hyviä Suomesta saatavia ovat mm. DDS+ ja Probiootti plus. Paras on Replete Intensive, mutta se on tolkuttoman kallista. Dr Ohhiran tuotetta on myös kehuttu, sitä ei tosin saa Suomesta, iHerbistä löytyy. Boris maitohappobakteerijuoma ja Kombuchatee sisältävät luontaisesti suuria määriä probiootteja.

Probiootit

Ihmisen elimistö on täynnä mikrobeja. Terveen aikuisen suolistossa niitä asustelee peräti 1–2 kilon verran. Suurin osa näistä on meille tärkeitä, sillä ne pitävät yllä elimistön vastustuskykyä.
Ihmiselle haitalliset mikrobit kuitenkin saattavat päästä lisääntymään liiaksi esimerkiksi antibioottikuurin takia. Antibiooteilla on ikävä tapa tappaa haitallisten bakteerien ohella myös hyödylliset. Kun suoliston bakteerikanta virkoaa tälläisen "verilöylyn" jälkeen, saattavat huonot bakteerit lisääntyä tehokkaammin kuin hyvät ja päästä niskan päälle.
Onneksi suoliston bakteerikannan koostumukseen voi itse vaikuttaa. Tämä tapahtuu probioottien eli terveyttä edistävien mikrobien ja niiden kasvua edistävän ravinnon avulla.
Esi-isämme kivikaudella saivat ravinnostaan arviolta 100 000 kertaa enemmän hyviä bakteereita kuin me nykyisin. Ei ole ihme, että allergiat, diabetekset, sydän- ja verisuonitaudit olivat esi-isillemme tuntemattomia ilmiöitä (ainakin ennen kuin ryhdyimme syömään viljaa). Geneettisesti ihminen ei ole muuttunut juuri lainkaan viimeisten 40 000 vuoden kuluessa, mutta olosuhteet  ja ravinto ovat ja paljon.

Vaikutus psyykeen

Esimerkiksi autististen ihmisten paksusuolessa on havaittu tavallista enemmän neurotoksiineja erittäviä bakteereja. Jos yksilöllä on nk. vuotava suoli, tälläiset hermomyrkyt voivat imeytyä vereen ja kulkeutua aivoihin, jossa ne haittaavat välittäjäaineiden toimintaa. Myös omien kokemusteni perusteella epäilen, että niin masennuksessa (ja muissa psyykkisissä häiriössä) kuin kroonisessa uupumuksessakin suoliston huono tila (eli liikaa huonoja bakteereita) on yksi laukaisevista tekijöistä. Jossakin tiedejulkaisussa tutkija jopa sanoi, että suolistossa sijaitsevat ihmisen toiset aivot, niin paljon hänen mielestään suoliston tila psyykeen vaikuttaa.
http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=234

Tätä blogia seuraamalla tulet saamaan jo kohtalaisen hyvän kuvan siitä, mitä kannattaa syödä ja miten tulee toimia, jos haluaa uupumuksestaan parantua. Silti, jos on varaa, hyvä idea voisi olla ottaa avuksi terveellisen ruokavalion suunnittelussa oikea funktionaalisen lääketieteen ravintoterapeutti (ei siis näitä yliopistokoulutettuja tyyppejä jotka höpöttävät ravintoympyröistään ja pehmeästä rasvasta). Esim. tuolta löytyy lista hyvistä alan ammattilaisista: http://www.ravintovalmentaja.fi/jasenet.html. Samassa yhteydessä kannattaa (mikäli mahdollista) selvittää myös mahdolliset ruoka-aineyliherkkyydet ja allergiat.

Ärtyneen suolen oireyhtymä ja Colpermin

Ärtyneen suolen oireyhtymään paras lääke on valmiste nimeltä Colpermin. Siinä vaikuttavana aineena on piparminttuöljy. Kansanlääkinnässä piparminttua on pidetty mm. rauhoittavana ja kouristuksia laukaisevana yrttinä. Sitä on käytetty mm. vatsalääkkeenä, paikallispuudutteena ja kouristuksia laukaisevana. Sillä on aiemmin hoidettu myös mm. pahoinvointia, ruuansulatusvaivoja,  kurkkukipua, ripulia, flunssaa, päänsärkyä, hammassärkyä ja kouristuksia.
Colpermin-kapselit on ns. enterokapseleita, jotka hajoavat vasta suolistossa. Näin öljy pääsee vaikuttamaan siellä paikallisesti. Colpermin toimii kahdella tavalla. Se näyttäisi tuhoavan suoliston huonoja bakteereita, mutta ennen kaikkea se laukaisee kramppeja. Oman teoriani mukaan yksi kroonisen uupumuksen osatekijöistä ovat krampit. Erityisen tuskallisia ne ovat suolistossa. Tähän vaivaan ylivoimaisesti paras lääke on juuri Colpermin. Tietääkseni sitä(kään) ei saa tällä hetkellä Suomesta. Itse olen tilannut sitä Englannista, sieltä tilattaessa ei edes tarvitse maksaa tulleja, vaikka tilaisi kerralla enemmänkin. Hakaniemen apteekin Circlum Pharmacia -luontaistuotepuoli kuulemma myy saksalaista vastaavaa valmistetta nimeltään Chiana-kapseli (joka kuitenkin sisältää muutamia lisäaineita).



http://www.flickr.com/photos/53464383@N00/256707925/

http://www.flickr.com/photos/mariaboismain/468486565/

1 kommentti:

  1. What is a casino and what is a free chip?
    The casino is mostly 경상북도 출장샵 known for its high-end graphics 광양 출장샵 and w88 high quality graphics. It has 강원도 출장샵 a large and varied library of slots,  · 1. Poker – The Best Casino Bonus · 2. 서산 출장안마 American Roulette – The Best Casino Bonus · 3.

    VastaaPoista